Eräänä lämpimänä kesäpäivän aamuna lähes tyhjään Kivikon kylään ilmestyi uusi talo. Oikeastaan se oli pieni talo, joka oltiin laitettu erittäin suurelle tontille. Siinä ei ollut ikkunoita, vain ovi, ja kattokin oli pelkkää lattiaa. Ikkunoiden puutteen takia naapurit vilkuilivat taloa silmät viiruina ja kerran tunnissa vilkuilivat, joko talon omistaja ilmestyisi paikalle.



Niin ei kuitenkaan käynyt. Talon omistaja, Vellamo Lavenius, oli päättänyt linnoittautua taloonsa koko aamuksi. Hän vain luki postitytön tuomaa sanomalehteä ja etsi itselleen sopivaa työpaikkaa. Vellamo kuolisi häpeästä, jos joku hänen vanhoista tutuistaan sattuisi näkemään hänet. Suurkaupungissa koko ikänsä elänyt, punahiuksinen ja vihreäsilmäinen neito oli tyhmyyksissään ostanut maalta suuren tontin ja luullut, että rahat riittäisivät vielä senkin jälkeen. Jäljelle oli kuitenkin jäänyt vain vaivaiset 4800 simoleonia, joissa oli juuri ja juuri tarpeeksi Vellamon vanhan makuuhuoneen kokoiseen taloon, johon sisältyi vessa (siis halvin suihku ja lähes toimimaton vessanpönttö), keittiöntapainen (hyvä on, keittiötä ei edes ollut, ainoastaan jääkaappi, yksi pukuhuonetaso ja uuni) ja olohuoneen ja makuuhuoneen yhdistelmä (ne olivat samassa huoneessa "keittiön kanssa" ja olivat yhtä kuin halpa sohva, nojatuoli ja pieni kirjapino).

Niin, Vellamosta itsestään. Hän oli nuori kaupunkilaistyttö, joka oli muuttanut maalle eikä nyt täysin tiennyt, mitä tehdä. Luonteeltaan nuori naisenalku oli reipas ja aikaansaava, mutta silti laatuun ja ylellisyyteen tottunut, käytännössä jopa hemmoteltu. Unelmia oli vaikka muille jakaa, sillä Vellamo oli pesunkestävä uranainen ja tahtoi käytännössä osata kaiken. Hän uskoi pärjäävänsä millä tahansa alalla jolle vain menisi - eikä tiennyt, kuinka väärässä tulisi kestävyytensä suhteen olemaan.



Vellamo hankki nopeasti töitä sotilasuralta, mutta sai kuitenkin ilmoituksen, jossa kerrottiin juuri sen päivän olevan vapaapäivä. Innoissaan mahdollisuudesta tutustua Kivikkoon ja sen asukkaisiin (sekä löytää uusi mies; luonteestaan huolimatta Vellamollakin oli omat prinssi valkealla ratsullaan-unelmansa) hän soitti taksin hakemaan itsensä. Kävi ilmi, että Kivikossa oli tasan yksi ajanviettopaikka nimeltään Kehäkiitäjien rullausrinki, rullaluistelukaukalo siis. Hiukan harmistuneena Vellamo suostui menemään sinne.



Noustessaan taksista Vellamo melkein törmäsi julkiseen puhelimeen. Hän päästi naisellisen auh-äännähdyksen ja vilkuili jopa ympäriinsä, josko jossakin pelastettavaa neitoa odottava ritari syöksyisi hänen luokseen. Niin ei kuitenkaan käynyt, vaan ainoa ääni kuului läheisille harakoille.



Vellamo astui rohkeasti (...) sisään Rullausringin ovista tietäen, että oli aikamoinen näky muuten niin yksinkertaiseen pukeutumiseen tottuneella paikkakunnalla. Harmillisesti Vellamo ei kuitenkaan kerännyt niin paljoa huomiota kuin olisi ehkä halunnut, vaan käänsi korkeintaan parin kylän juorukellon katseet ja aiheutti pienen supatusmeren. Hiukan arkana kaupunkilaisneito asteli peremmälle ja katseli kiinnostuneena ympärilleen.



Kyllä, kahden juorukellon lisäksi Rullausrinki oli erittäin autio. Ainoat miespuoliset koko paikassa olivat Väinämö ja Martti, joista toinen oli ruma ja toinen liian vanha. Pettymys valahti Vellamon päälle kuin saavillinen kylmää vettä, ja nyrpeällä naamalla tämä asteli eteenpäin. Oliko Kivikon miestarjonta oikeasti tällaista? Se, mitä Vellamo oli taksin ikkunoista nähnyt, oli kyllä luvannut jotain tämän kaltaista, mutta silti miesten alhainen taso hämmästytti kovasti.


((anteeksi, seinät ovat kuvassa alhaalla..))

Martti sattui valitettavasti kävelemään paljoltikin lähemmäs ja Vellamo tunsi jalkojensa lähes pettävän alta. Mies olikin lähempää komea - ja viinihän vain parani vanhetessaan, eikö? Voi, tuo kokeneen miehen charmi --
Hillitse itsesi, tyttö. Sinulle etsitään joku, joka voi oikeasti antaa sinulle lapsen ja lisäksi sille hyvät geenit.



Vellamo pakeni loppujen lopuksi vessaan. Pestessään käsiään hän mietti, mihin oli ryhtynyt. Ei ollut rahaa eikä kunnon asuntoa, työssä oli tarpeisiin nähden olematon palkka, sopivaa miestä ei löytynyt ja lapsiakin kuuluisi normaalin idyllisen elämän tavoin saada? Voi, tämä ei näyttänyt ollenkaan hyvältä, ei todellakaan.



Todettuaan, ettei kylältä todellakaan löytynyt sopivaa miestä, Vellamo palasi kotiin. Silloin naapurit olivat jo uskaltautuneet pihalle tervehtimään; yksi heistä oli jopa mies, mutta valitettavan ruma sellainen. Tuollaisella nenällä ja leualla ei tähän sukuun päästäisi; Vellamolla oli aina ollut oma käsityksensä unelmamiehestä. Komea, hauska ja erittäin varakas. Älykäskin ihan mielellään, tyhmistä oli Vellamon mielestä vain haittaa.



Vellamon ärtymys vaihtui pian kiitoksiin, kun sattuman kaupalla pihalle ilmestyi ennustajaeukko. Tämä esitteli itsensä Kiia Kärhämäksi, kun Vellamo riensi tervehtimään häntä. Muut vieraat unohtuivat välittömästi ja itsekseen jupisten nämä menivätkin tiehensä, kiroten samalla Vellamoa alimpaan helvettiin. "Me tulimme tervehtimään eikä meille edes puhuta sanaakaan!"



"Tuota, haluaisin pyytää sokkotreffiseuraa", Vellamo sanoi lähes ujosti. Ennustajaeukkoja ei kaupungissa paljoa pyörinyt, siellä iskeminen ja miehen etsintä hoidettiin itse.
"Hmm, paljonko maksat?" ennustaja kysyi kiinnostuneena.
"Tuota.. satasen?"
Eukko näytti erittäin närkästyneeltä. "Saat sitten sen, mistä maksatkin", tämä mutisi itsekseen.



Todellakin, sillä Vellamon "sydämen valittu" oli äärimmäisen ruma ja tyylitajuton mies nimeltä Gullik Kinnunen. Mahdollisimman ystävällisesti Vellamo tervehti häntä, mutta ilme vaihtui heti Gullikin katseen käännyttyä inhoavaan irvistykseen. Ennustajaeukko ei tehnyt muuta kuin hymyillyt pirullisesti ja ilkeästi. Tämä oli todellakin odottanut enemmän rahaa.



Gullik kääntyi hetkeksi ja Vellamo ryhtyi välittömästi eleilemään. "Kuinka ruma mies! En minä tuollaista halua, sehän on ihan varatonkin! Kiia, etkö olisi voinut armahtaa köyhää?"
Ennustajaeukko ei edelleenkään tehnyt muuta kuin kiillottanut kristallipalloaan ja hymyillyt ilkeästi.



Gullikin häivyttyä Vellamo kääntyi raivoissaan Kiian puoleen.
"Mokomakin ämmä! Ei minulla ole niin paljoa rahaa! Painu hiiteen!"
"Voi, sinun pitää maksaa, jos haluat laatua", ennustaja-Kiia hymyili ja lähti. Ei enempää palveluksia tuolta naiselta.



Pian tuli pimeä ja Vellamo paineli lähes heti nukkumaan. Hän kuitenkin heräsi useita kertoja yössä - lähinnä nälkään, vessahätään, liialliseen hienhajuun joka lähti hänestä itsestään.. Sohvakin oli epämukava eikä siinä saanut paljoakaan unta. Rahat eivät nimittäin olleet riittäneet kunnolliseen sänkyyn, vaan kaupunkilaisella oli ollut tyytyminen 200 simoleonia halvempaan sohvaan.



Seuraava aamu oli ehkä Vellamon pahin koskaan. Hän haisi hieltä ja oli erittäin väsynyt, nälkäkin painoi, seuranpuute kasvoi ja hauskuus oli kaikesta kaukana. Kaikkialla oli karua eikä se miellyttänyt Vellamoa ollenkaan. Mikään ei mennyt niin kuin hän suunnitteli! Töihinkin olisi pitänyt mennä jo tunnin kuluttua.
"Minä en kestä tätä! Jos tämä ei pian tästä muutu, muutan takaisin kaupunkiin!"