Riidan jälkeen mikään ei tuntunut enää sujuvan. Kului kaksi viikkoa, joiden aikana pariskunnasta kumpikaan osapuoli ei puhunut toiselle ja Felix nukkui sohvalla. Vellamo oli alkanut tahallaan jättää näkyville talojen myynti-ilmoituksia ja toivoi, että toinen ymmärtäisi vinkin mahdollisimman pian. Tähän mennessä kihlatunkutale ei ollut kuitenkaan osoittanut minkäänlaista merkkiä poistumisesta. Ehkä se oli vain hyvä, sillä edelleenkin Felix jakoi rahansa tyttöystävänsä kanssa ja todellisuudessa toi talouteen sen rahan, jonka avulla elettiin.



Eräänä iltana Felix lopulta käveli keittiön pöydän ääressä lukevan Vellamon luokse. Mies näytti vakavalta ja samalta kuulosti myös hänen äänensä.
"Kulta, meidän pitää puhua."
Hetken oli hiljaista, ja punahiuksinen nainen vain tuijotti miestään epäilevän näköisenä. Lopulta hän kuitenkin nousi seisomaan.



Asiat puhuttiin kuta kuinkin selviksi ja samalla myös välit korjaantuivat. Vellamo ei enää pystynyt tekemään aborttia, mutta Felix tahtoi silti lunastaa velvollisuutensa. Hän jäisi taloon ja myöntäisi kaikille isyytensä. Mies halasi kihlattuaan hellästi ja pitkään. Vaikka hän ei sitä myöntänytkään, oli se viikkoja kestänyt tilanne ollut äärimmäisen raastava. Vellamon tunteista ei koskaan tiennyt, sillä tämä osasi olla niin itsepäinen, ettei myöntäisi varmasti koskaan edes kaivanneensa Felixiä. Oli todennäköistä, ettei sovintoa olisi varmaan koskaan tullutkaan, jos sen tekeminen oltaisiin jätetty Vellamon vastuulle.



Onnenhuumassa Felix myös pujotti Vellamon käteen kultaisen sormuksen. Sen merkitys oli turhankin selvä.
"Vellamo Lavenius, tuletko vaimokseni?" tummahiuksinen mies kysyi silmät loistaen. Vastausta ei tarvinnut odottaa pitkään, sillä onnellinen ilme kasvoillaan Vellamo kapsahti miehensä kaulaan.
"Tietysti, kulta!"

8 KUUKAUTTA MYÖHEMMIN



Kuluneiden kuukausien aikana oli ehtinyt tapahtua paljon. Vellamon vatsa oli kasvanut huomattavasti ja samalla myös hänen muu ulkonäkönsä oli muuttunut. Aiemmin lyhyet ja vallattomat kutrit olivat venähtäneet huomattavasti pidemmiksi ja otsatukkakin oli kasvanut. Hiuksiaan rouva Lavenius ei ollut sentään värjännyt, sillä hän piti luonnollisesta punaisesta väristään. Felixin ulkonäössä ei ollut tapahtunut mitään radikaalia, vaikka hän olikin alkanut ottaa enemmän vastuuta. Kuukausittaiset neuvolakäynnit olivat paljastaneet, että vauva oli terve ja vahva. Sukupuolta nuori pariskunta ei ollut tahtonut tietää; he halusivat sen olevan yllätys.



Vihdoinkin Laveniuksen suurella tontilla olevasta pikkutorpasta oli alkanut muodostua jotain, jota saattoi kutsua kodiksi. Felix ei herennyt hellittelemästä äitiä tai tämän suurta vatsaa juuri koskaan. Töissäkään mies ei enää puhunut mistään muusta. Kaikki potilaat ja jopa leikkaussalin avustajat saivat leikkausten yhteydessä kuulla, kuinka ihana Vellamo oli ja kuinka suloinen vauvasta takuuvarmasti tulisi. Oikeastaan kaikki tuntui vaihteeksi uskomattoman idylliseltä.



Vaikka suurin osa Felixin mielenkiinnosta oli keskittynyt Vellamoon ja vauvaan, häneltä riitti aikaa myös uusien taitojen opetteluun. Niistä oli hyötyä töissä. Shakista oli tullut Laveniuksen talon katon alla erityisen suosittu peli ja sitä Felix sekä Vellamo pelasivat usein yhdessä. Etenkin Felixistä oli kehittynyt taitava shakinpelaaja ja hän oli suunnitellut opettavansa pelin myös lapselleen tämän ollessa tarpeeksi vanha.



Joskus Felix jäi vain haaveilemaan ja katselemaan ikkunasta ulos. Vellamolla ei ollut enää työpakkoa, joten hän vietti kaiken aikansa kotona ja näin ollen myös täytti suunnilleen koko Felixin vapaa-ajan. Joskus nainen kuitenkin ymmärsi jättää aviomiehensä rauhaan ja niinä hetkinä talossa vallitsi syvä hiljaisuus. Edes television pauhu tai suihkusta kantautuva solina ei voinut rikkoa sitä tunnelmaa. Felix yritti vain sisäistää, että hänestä oli yllättäen tullut avioliitossa elävä ja kohta lapsen saava ukkomies.



Myöskin Vellamolla oli omat mietiskelyhetkensä. Hänelle oltiinkin rakennettu pihalle pieni, puiden ja kukkien suojaama rauhoittumispaikka. Välillä nainen saattoi viettää koko päivän penkillä maaten, oksien lähes piilottamaa taivasta katsellen ja ohikulkijoita arvostellen. Joskus päivää viihdyttivät myös vauvan potkaisut tai muut liikkeet, jotka aina nostattivat hullunkurisesta tunteesta huolimatta hymyn huulille. Vellamo ei muistanut, milloin viimeksi oli todella ollut niin onnellinen tai rauhallinen.



Välillä myös arkirutiinit palasivat elämään turhankin vahvoina. Suihku- ja kylpyvuorot tuntuivat sekaantuvan huomattavasti, kun Vellamo otti tavakseen viettää lähes viikoittain pitkiä vaahtokylpyjä. Silloin Felixillä ei ollut mitään asiaa lähellekään kylpyhuonetta, joka oli sisustettu yhteensopimattomilla laatoilla ja jonka pinta-ala oli liian suuri kalusteiden määrään nähden. Myös monet muut rutiinit olivat saaneet joustaa, kun ailahtelevaisen ja raskaana olevan naisen valta oli päässyt jyräämään pienessä taloudessa.



Lähinnä hetken mielijohteesta Vellamo oli kipaissut ostamassa itselleen uusia vaatteita. Suurin syy ehkä oli se, että hän ei ollut enää viitsinyt kulkea ympäriinsä verkkahousuissa ja topissa sekä se, että ulkona alkoi olla niin kylmä, ettei siellä enää voinut olla niin vähissä vaatteissa. Niinpä vanhat vaatekappaleet saivat väistyä ja tilalle tuli turkoosi pitkähihainen, valkoinen toppi, farkut ja ennen kaikkea uudet kengät. Varaa enempiin vaatteisiin ei juuri ollut, sillä jostain kumman syystä pikkuperheen varat hupenivat nykyään enimmäkseen sähkö- ja vesilaskuihin. (Kannattaisikohan lopettaa ne iänikuiset kylvyt, hyvä rouva?)



Eräänä päivänä Vellamo tunsi jonkin olevan vialla. Hän ei osannut kuvailla sitä edes huolestuneelle Felixille ja jopa pelkkä mietiskelypenkillä vetelehtiminen väsytti kamalasti. Välillä vatsanpohjassa tuntui outoja liikkeitä, ihan kuin supistuksia. Synnytys taisi olla lähellä, mutta toistaiseksi Vellamo pysyi rauhallisena. Vauva tuskin tulisi vielä, mutta pian pitäisi jo joutua lääkäriin.



Vellamosta alkoi tulla yhä huolimattomampi. Hän onnistui sytyttämään tulipalonkin Felixin ollessa töissä ja koti säilyi todennäköisesti vaurioitta vain palokunnan tehokkuuden takia. Sen kaltaiset shokit eivät todennäköisesti olleet erityisen hyvää hermohoitoa raskaana olevalle naiselle, mutta yhtä kaikki Vellamo jatkoi samanlaista unissakävelyä kuin aiemminkin. Oudot liikkeet vatsanpohjassa eivät myöskään loppuneet ja Felix alkoi pikkuhiljaa olla sitä mieltä, että jokin oli vialla.



Yhtenä yönä Vellamo heräsi raastavaan kipuun. Hän tajusi jonkin vedenomaisen levinneen reisiään pitkin ja totuus iski naisen mieleen välittömästi.
"Voi luoja, se tulee! Felix, herää! Se tulee!"
Sairaalaan menoa Vellamo ei osannut edes ajatella, sillä omaa autoa ei ollut ja hän ei pystynyt kivultaan menemään soittamaan taksia.



Vaimonsa tuskanhuudoista huolimatta Felix jatkoi uniaan yllättävän pitkään. Lopulta hän kuitenkin kompuroi unenpöpperöisenä ylös ja alkoikin välittömästi panikoida. Siinä rytäkässä puhelin onnistui hajoamaan ("En minä voinut tietää, että jos sen repii irti seinästä, se ei kestä!") ja kotisynnyttäminen alkoi vaikuttaa hyvin todennäköiseltä vaihtoehdolta. Oikeastaan Felix panikoi paljon enemmän kuin Vellamo, joka alkoi äitiysvalmennuksen mukaisesti hengittää ja kivusta huolimatta ponnistaa. Aina niin hyödyllinen aviomies vain juoksi ympäri asuntoa kuin päätön kana.



Pitkältä tuntuneen ajan jälkeen Vellamo seisoi keskellä makuuhuonetta arkivaatteissaan ja sylissään varmasti maailman suloisin pienokainen. Felix tuntui itkevän onnesta jossain taustalla, mutta vaimonsa kysyessä, oliko kaikki hyvin, hän vastasi vain saaneensa roskan silmäänsä. Välittämättä enää miehestään Vellamo suukotti lapsensa nenänpäätä ikionnellisena.



Lapsi oli sukupuoleltaan tyttö ja nimeksi annettiin Minea. Ehdotuksia oli ollut monia; Felix olisi tahtonut nimetä tyttärensä Annukaksi, Sirkuksi, Maija-Perttiinaksi ja Lydia-Angervoksi, mutta Vellamo oli kieltäytynyt ehdotuksista jyrkäsi. Minea (toiselta nimeltään Anniina = Minea Anniina Lavenius) peri äitinsä vihreät silmät sekä tämän vaalean ihon, mutta ruskeat hiukset tulivat selkeästi Felixin puolelta. Mutta mitenköhän elämä tällaisessa perheessä, jossa vanhemmat eivät ole koskaan hoitaneet yhtäkään lasta ja jossa elää vaativa vauva, sujuu?

A/N:
Tajusin, että muualla käyttämäni kamera-asetukset eivät olleet tulleet Laveniusten peliin ja siitä johtui myös huono kuvanlaatu ja -koko. Muokkasin ne ja näin ollen tämä tulee toivottavasti olemaan viimeinen osa, jossa joudutaan kärsimään liian pienistä kuvista. (:
Niin, ja olen myös erittäin pahoillani siitä, että plumpbobit näkyvät osittain joissakin kuvissa.



Oli kulunut muutama viikko siitä, kun Vellamo oli päässyt ensitreffeilleen Felixin kanssa. Mies oli seuraavana yönä tuonut kantaäitimme ovelle kauniin kukkakimpun, jonka mukana oli suloinen runokortti. Vellamo oli ollut myyty ja nyt hän seurusteli Felixin kanssa avoimesti; heidät näki liikuskelemassa yhdessä milloin missäkin.



Töissäkin meni hyvin. Vellamo oli saanut juuri ylennyksen kouluttajaksi ja teki hommia entistä ahkerammin saadakseen enemmän ylennyksiä - ja rahaa. Valitettavasti hänen "talonsa" oli edelleen sama vanha koppero, jossa oli sänky, nojatuoli, kirjapino, jääkaappi, uuni ja vessa. Lattioista, ikkunoista saatika tapeteista ei kannattanut edes puhua.



Vellamon suurin unelma oli osata kaikki kaikesta ja siksi hän kulutti aikansa Felixin ja työn lisäksi opiskeluun. Tällä hetkellä taitoja ei ollut vielä paljon, mutta Vellamo yritti harjoitella mahdollisimman paljon kaikkea. Pian hän havaitsi, että kaiken kokeileminen kerralla ei ollut kannattavaa ja näin ollen keskittyi yhteen taitoon kerrallaan. Ensimmäisenä oli vuorossa ruoanlaitto.



Eräänä päivänä Vellamon puhelin soi. Soittaja oli Felix, joka kuulosti lähes hätääntyneeltä.
"Kulta, haittaako, jos tulen sinne nyt heti?"
"Ei tietenkään. Tule vain, olen kotona."



Pian Felix saapui ovelle. Hermostuneena hän soitti ovikelloa ja perääntyi hiukan; Vellamon kiivas tapa avata ovi oli käynyt ilmi, kun tämä oli läimäyttänyt ovensa suoraan Felixin kasvoille. Mies pureskeli huultaan ja mietti, miten esittää asiansa Vellamolle. Suostuisiko tämä?



Normaaliin tapaansa Vellamo pyysi Felixin sisälle. Tämä hymyili mahdollisimman rennosti ja päätti kysyä heti.
"Rakas, sinähän tiedät vuokraisäntäni?"
"Kyllä, se kamala äijä joka pihtaa aina. Mitä hänestä?" Vellamo kysyi.
"No, kävi eräs.. sattuma. Nimittäin sain.. eh.."
"No?"
"Minä sain häädön."
"Mitä?"
"Niin. Ilman varoitusaikaa - joten jouduin pakkaamaan tavarani heti. Minulla ei myöskään ole paikkaa, jonne majoittua."
"Entäs Väinämö? Hän on paras ystäväsi!" Vellamo älähti. Hän oli tavannut Väinämön pari kertaa, ja vaikkei nainen pitänytkään miehestä, oli tämä silti Felixin paras ystävä.
"Väinämö asuu ahtaassa yksiössä ja lisäksi hänellä ramppaa tyttöystäviä jatkuvasti.. En kehtaa mennä sinne. Joten ajattelin.."
"Ajattelit mitä?"
"Että voisin muuttaa kanssasi yhteen. Älä katso minua noin! Minulla on rahaa, voisimme jakaa ne ja rakentaa talon."
Vellamo ei miettinyt vastaustaan kauaa.



Felix toi talouteen 10 445 simoleonia eli erittäin kiitettävän summan. Niillä rahoilla pariskunnalle rakennettiin mukava pieni talo ja elämä asettui pian uomiinsa. Kumpikaan ei ollut koskaan aiemmin asunut kenenkään kanssa yhdessä, mutta yhteiselo sujui silti sangen mutkikkaasti. Vellamoa tosin ärsytti silloin tällöin se, että Felix saattoi pistää mustat kalsarinsa silloin tällöin valkopyykin joukkoon ja jättää sukat lahkeisiinsa, mutta muuten kaikki meni hyvin.



Vaikka Vellamo oli itse asiassa nykyään parempi kokki kuin Felix, laittoi jälkimmäinen yleensä ruoan. Ei se erityisemmin kumpaakaan haitannut, mutta silloin tällöin Vellamon olisi tehnyt mieli kokeilla oppimiaan reseptejä. Kotityöt jakaantuivat muutenkin tasaisesti; Vellamo siivosi työnsä lomassa, kun taas Felix kokkasi ja hoiti raha-asiat.



Entäs itse parisuhde? Oli hassua, kuinka vasta kuukauden tai pari toisensa tuntenutta ihmistä asuivat yhdessä ja rakastivat toisiaan. Sänkyyn asti Felixin ja Vellamon tie ei ollut vielä johtanut muussa kuin nukkumismielessä, vaikka olohuoneen sohvalla olikin tullut muhinoitua intohimoisesti muutamaan kertaan. Vellamo oli neitsyt ja osittain jopa pelkäsi seksiä, sillä Felixillä oli hänen tietojensa mukaan ollut aiemmin paljon naisystäviä.



Kas vain! Felixin kimppakyytiauto oli kieltämättä hienompi kuin Vellamon armeija-auton rotisko, joka ei pärjäisi erityisen hyvin autojen komeuskilpailussa. Omaan autoon ei ollut vielä varaa, mutta Vellamo oli kyllä huomannut, että Felix oli alkanut selailla autolehtiä unelmoiva kiilto silmissään. Miehet.



Yhtenä iltapäivänä Felix tuli kotiin tuohtuneena. Hän oli kyllä tottunut kommentteihin ulkonäöstään, mutta täysin muotitiedottoman kaverin huomautus kulahtaneesta ja vanhanaikaisesta hiustyylistä oli viimeinen pisara. Felix leikkautti hiuksensa ja oli henkilökohtaisesti tyytyväinen tulokseen. Ei hän erityisen komeammaksi tullut, mutta hiukset saisivat työkaverit varmasti vihreiksi kateudesta.



Vain pari päivää myöhemmin, kun Felix taas kerran tuli töistä, Vellamo oli valmiina. Nainen kosi Felixiä olohuoneen sohvan vieressä sangen epäromanttisessa tilanteessa, mutta myöntävä vastaus tuli silti. Kihlaus oli oikeastaan odotettavissa, Vellamo saatika Felix eivät vain olleet jaksaneet edistää sitä kiireiltään.



Välittömästi kihlauksen jälkeen Felix nosti Vellamon syliinsä ja kantoi tämän mukanaan makuuhuoneeseen. Siellä mies päättäväisesti kellisti tulevan vaimonsa sängylle; hän ei jaksaisi enää odottaa ja pihdata.



Jos joku ei vielä ymmärtänyt, niin tähän se johti.



Ensimmäinen kerta.. no, se ei jäänyt ensimmäiseksi. Muuten elämä jatkui normaalisti, ja toistensa lisäksi Vellamo ja Felix keskittyivät ahkerasti töihinsä. Viikot vierähtivät eteenpäin rauhallisesti ja lähes huomaamatta.



Pikkuhiljaa Vellamo alkoi tuntea vatsanväännön tunnetta. Silloin tällöin hän kävi myös oksentamassa ja aamupahoinvointi lisääntyi kovasti. Todennäköisesti syy oli taas kerran jossakin Felixin keitoksessa, joka oli lievästi sanoen epäonnistunut, mutta silti jossakin Vellamon mielen perällä kavalsi lähes pelokas epäilys..



Myös Felix huomasi, että Vellamolla oli ongelmia.
"Onko kaikki hyvin, kulta?" hän kysyi eräänä iltana.
"Kaikki hyvin. Pientä vatsatautia vain."



Pikkuhiljaa Vellamon epäilys kasvoi ja lopulta hän uskaltautui tekemään raskaustestin. Tulos oli positiivinen ja ensijärkytyksensä jälkeen Vellamo alkoi pohtia, miten voisi kertoa asiasta Felixille. "Sopiva" hetki ilmestyi naisen mielestä kesken kaiken shakkia pelatessa.
"Felix.."
"Mmmh, no?"
"Minä.. taidan olla raskaana."



Felix kiskoi Vellamon vauhdilla shakkipöydän äärestä ja riita syttyi liekkeihin.
"Sinä mitä?!" Felix karjui.
"Älä järjestä kohtausta, idiootti!" Vellamo vastusti - huutaen itsekin. Ristiriitainen henkilö.
"Minä en halua lasta!"
"Pakko haluta!"
"Joko sinä teet abortin tai minä lähden, lumppu! Luulin että käytät ehkäisyä!"

Seuraavana aamuna Vellamo heräsi tavallistakin väsyneempänä. Silmät pysyivät hädin tuskin auki ja jalat tuntuivat pettävän minä hetkenä hyvänsä. Luojan kiitos tänään(kin) oli vapaapäivä ja Vellamo saattoi lökötellä koko päivän ilman huolen häivää. Kello oli jo puoli seitsemän, mutta siltikin ulkona vallitsi pimeys eikä ikkunaton, bunkkerimainen talonkuvatus parantanut asiaa. Lattioitakaan Vellamolla ei ollut, vaan kaikki hänen jalkojensa alla oli ruohoa.



Myöhemmin aamulla (joskus yhdeksän aikoihin) Vellamo ryhdistäytyi. Hän oli päättänyt vakaasti pitäytyä poissa kaupungista (paitsi jos kyseessä oli pelkkä reissu) ja perustaa oman perheen maalla. Temperamenttinen ja määrätietoinen nuori nainen ei heilahtanut päätöksestään helposti, joten oli aika kokeilla miehen etsintää uudelleen; Vellamo oli varma, että Se Oikea odotti jossakin. Ei, hänellä oli jonkinlainen kutina siitä. Kuin tänään olisi se päivä, joka muuttaisi kaiken. Niinpä tämä kaupunkilaisneito soitti itselleen taksin, joka veisi hänen oikealle kaupungille, kauas maalta - kohteena toimi tarkkaan ottaen Rollon piilopaikka.



Vellamo rentoutui heti, kun taksin ikkunoista näkyi tuttua kaupunkialuetta. Pian hänet pysäytettiin Rollon piilopaikan eteen ja Vellamo lähes työnnettiin ulos. Ilmeisesti myöskään taksikuski ei ollut Se Oikea, kyseessä oli nimittäin äärimmäisen ruma ja kivikasvoinen mies.



Tällainen vastaanotto Vellamoa odotti Rollon piilopaikassa. Tarkkaan ottaen se ei edes odottanut häntä, mutta tällaisen naisen kuitenkin löysin sieltä. Ilmehtimisessä tuo eukko oli ainakin lahjakas, mutta poseeraaminen taisi mennä hiukan liian pitkälle. No, niin kauan kuin ravintola tuottaa voittoa, sallin tehdä mitä tahansa.



Vellamo ei ollut kiinnostunut ruoasta vaan meni biljardipöydän ääreen. Hän lähes odotti, että unelmien prinssi saapuisi sinne itsestään. Niin ei kuitenkaan käynyt, vaan Vellamo joutui aikansa kuluksi pelaamaan biljardia yksin. Asiaahan ei auttanut se, että stadilaisuudestaan huolimatta kantaäitimme ei ollut erityisen lahjakas pelaaja. Oikeastaan hän ei täysin edes tiennyt, miten biljardia pelattiin.



Vellamo sai pian seuraa kahdesta miesväen edustajasta, joista toinen näkyykin kuvassa. Ja kukas se on? Martti Rullausringiltä tietysti! Tällä kertaa charmi ei purenut Vellamoon, joka oli harvinaisen huono häviäjä ja buuasi parhaillaan toiselle miespelaajalle jonka nimeä en muista. Tämä oli mennyt välittömästi pelissä niskan päälle ja Vellamo oli kiukuissaan.



Biljardipelin käydessä liian ärsyttäväksi Vellamo poistui takaisin ravintolan puolelle ja äkkäsi sieltä välittömästi tämän nuoren herran. Kyseessä on Felix Leivo, siis tuleva Felix Lavenius. Vellamo tunsi alusta alkaen vetoa tähän tummaan, komeaan nuorukaiseen ja aloitti juttelun heti. Felix oli selkeästi hämmentynyt yllättävästä huomiosta, mutta osallistui silti keskusteluun huomatessaan juttuseuransa olevan siitä paremmasta päästä. Felix ja Vellamo jäivät keskustelemaan paikoilleen sangen pitkäksi aikaa milloin mistäkin ja suoraan sanottuna aiheuttivat ympärille pahan ruuhkan.



Vellamo oli luonteeltaan äkkipikainen ja se tuli esille myös tässä. Heti tilaisuuden koittaessa hän alkoi hurmata Felixiä lirkuttelemalle tälle ties mitä soopaa (ja vähemmän soopaa). Vaikka Vellamo oli aina ollut sangen huono miesten kanssa, hänen flirttinsä tuntui purevan Felixiin.



Pian Vellamon avoin flirttailu ja ihailu sai Felixin hetkellisesti rehvakkaaksi. Kaupunkilaistyttömme katsoi ihmeissään, kuinka mies rehvasteli hänelle kertomalla edellisviikkoisesta, tapaamastaan miehestä.
"Sitä tälliä se äijä ei tule unohtamaan ikinä!" Felix uhkasi. No, ainakin Vellamolla olisi tulevaisuudessa urhea mies.



Kun flirttailu lopulta kyllästytti Vellamon itsensä, hän otti taas hiukan kaverillisempaa linjaa. Nainen veti Felixin sivummalle ja loi tähän armottoman kutitushyökkäyksen. Ei se ainakaan pahaa tehnyt, sillä Felix vaikutti tämän jälkeen erittäin iloiselta. Tapansa kullakin, tiedättehän - ja myös mieltymyksensä kullakin.



Vaikka Vellamo tiesi sen kolmenkymmenen minuutin perusteella löytäneensä unelmiensa miehen (siis minä tiesin ja V totteli), hän tahtoi tietää myös pari asiaa. Fiksusti Vellamo kyseli Felixin statuksesta; mieltymyksistä, inhokeista, horoskoopista, ammatista ja tietysti rahatilanteesta. Kävi ilmi, että Felix on kaikin puolin oikein hyvä aviomiesehdokas; rahaa löytyy keskitason verran, ammattina on kirurgi, taitoja löytyy todella paljon, horoskooppi on kaksoset, mieltymyksenä toimivat ainakin meikit ja inhokki on uimapuvut. Täydellistä!



Kun Vellamo oli saanut tietää, millainen voittopotti Felix oli, hän tehosti flirttailuaan ja kehumistaan kahta kovemmin. Ilmeisesti hän oli paljon isompi miehennielijä kuin oli tiennytkään, sillä kaikki upposi Felixiin kuin häkä ja ystävyys syveni koko ajan.



Felixin piti yllättäen mennä ja Vellamo jäi taas yksikseen. Hän meni vessaan juomaan jotakin (pelkästä vedestähän ei muuten maksettaisi!) ja pohti, miten saisi Felixiin uudestaan yhteyttä. Eihän Vellamolla edes ollut miehen kännykkänumeroa!



Pihalle mennessään Vellamo huomasi lammen ja sai loistoidean. Vaikka oli epätodennäköistä, että koristelammesta löytyisi mitään, alkoi nuori nainen kalastaa siinä. Hän ei ollut koskaan tehnyt sitä aiemmin, mutta tulos oli silti..



.. tämä. Jättiahven ensimmäisellä kalastuskerralla koskaan! Minulle ei ole koskaan käynyt noin, mutta sitä parempi. Vellamo päätti myydä kalan kotona, koska hänen ruoanlaittotaidoillaan sen kokkaamisesta ei tulisi kaksista tulosta.



Vellamo soitti taksin hakemaan itsensä kotiin ja sitä odotellessa nainen paljasti itsestään myös perfektionistin puolensa. Keskellä kirkasta päivää hän alkoi haravoida Rollon piilopaikan pihaa!



Kotiin päästessään Vellamo päätti levätä loppupäivän. Hän oli vihdoin löytänyt etsimänsä ja nyt pitäisi enää odottaa, kuuluisiko tästä mitään. Jos ei, Vellamo etsisi uuden ehdokkaan - vaikka se tuntuikin väärältä hänen sisimmässään. Jotenkin oli vaikea kuvitella Felixin tilalle joku muu. Miten hupsua, hehän olivat tunteneet vasta pari tuntia!



Myöhemmin päivällä Vellamon puhelin soi. Se oli Felix.
"F-Felix! Mistä sinä tiesit minun puhelinnumeroni?" Vellamo änkytti häkeltyneenä mutta ilahtuneena.
"Katsoin puhelinluettelosta", Felix vastasi ykskantaan. "Mutta hei, haluaisitko tulla treffeille kanssani? Tai siis.. ymmärrän jos sinua ei kiinnosta tai et ehdi, mutta tähän vuodenaikaan Rakkauden viemää-sokkelossa on aika nättiä.."
"Juu, tietysti minä tulen.. Mihin aikaan?"
"Puolen tunnin sisällä?"



Pian Vellamo löysi itsensä Rakkauden viemää-sokkelosta Felixin kanssa. Tunteet lämpenivät paljon odotettua nopeammin ja pian kaksikko oli keskellä labyrinttia toisiinsa kietoutuneena. Ilta oli jo pimennyt, mutta se ei haitannut tunnelmaa.



Vain parin minuutin kuluttua Vellamo ja Felix vaihtoivat ensisuudelmansa. Siitä, kumpi sen aloitti ja miten se meni, ei puhuttu. Treffien aika kului, mutta se ei haitannut kaksikkoa, joka oli keskittynyt täysin toisiinsa.



Myöhemmin Vellamo hyppäsi Felixin kaulaan silkasta onnesta. Mies oli erittäin hämmentynyt, mutta piti kuitenkin uusinta valloitustaan sylissään. (Kävi muuten ilmi, että Felixillä on mammonatavoite. Voi ei.)
Kun Vellamo lopulta päästi irti, hän hymyili sydämet sulattavan suloisesti.



Kellonajan takia treffit jäivät sangen lyhyiksi ja Vellamo joutui soittamaan taksin hakemaan itsensä. Odotellessa Felix istui hänen viereensä.
"Pian sataa", Vellamo totesi hiukan apeasti.
"Totta. Toivottavasti ehdit kotiisi ennen sitä."
"Niin.."
"Kuule Vellamo, minusta sinä olet todella mukava.. Haluaisin tavata uudestaan. Tässä on puhelinnumeroni."

Sinä iltana Vellamon oli vaikea saada unta.

Eräänä lämpimänä kesäpäivän aamuna lähes tyhjään Kivikon kylään ilmestyi uusi talo. Oikeastaan se oli pieni talo, joka oltiin laitettu erittäin suurelle tontille. Siinä ei ollut ikkunoita, vain ovi, ja kattokin oli pelkkää lattiaa. Ikkunoiden puutteen takia naapurit vilkuilivat taloa silmät viiruina ja kerran tunnissa vilkuilivat, joko talon omistaja ilmestyisi paikalle.



Niin ei kuitenkaan käynyt. Talon omistaja, Vellamo Lavenius, oli päättänyt linnoittautua taloonsa koko aamuksi. Hän vain luki postitytön tuomaa sanomalehteä ja etsi itselleen sopivaa työpaikkaa. Vellamo kuolisi häpeästä, jos joku hänen vanhoista tutuistaan sattuisi näkemään hänet. Suurkaupungissa koko ikänsä elänyt, punahiuksinen ja vihreäsilmäinen neito oli tyhmyyksissään ostanut maalta suuren tontin ja luullut, että rahat riittäisivät vielä senkin jälkeen. Jäljelle oli kuitenkin jäänyt vain vaivaiset 4800 simoleonia, joissa oli juuri ja juuri tarpeeksi Vellamon vanhan makuuhuoneen kokoiseen taloon, johon sisältyi vessa (siis halvin suihku ja lähes toimimaton vessanpönttö), keittiöntapainen (hyvä on, keittiötä ei edes ollut, ainoastaan jääkaappi, yksi pukuhuonetaso ja uuni) ja olohuoneen ja makuuhuoneen yhdistelmä (ne olivat samassa huoneessa "keittiön kanssa" ja olivat yhtä kuin halpa sohva, nojatuoli ja pieni kirjapino).

Niin, Vellamosta itsestään. Hän oli nuori kaupunkilaistyttö, joka oli muuttanut maalle eikä nyt täysin tiennyt, mitä tehdä. Luonteeltaan nuori naisenalku oli reipas ja aikaansaava, mutta silti laatuun ja ylellisyyteen tottunut, käytännössä jopa hemmoteltu. Unelmia oli vaikka muille jakaa, sillä Vellamo oli pesunkestävä uranainen ja tahtoi käytännössä osata kaiken. Hän uskoi pärjäävänsä millä tahansa alalla jolle vain menisi - eikä tiennyt, kuinka väärässä tulisi kestävyytensä suhteen olemaan.



Vellamo hankki nopeasti töitä sotilasuralta, mutta sai kuitenkin ilmoituksen, jossa kerrottiin juuri sen päivän olevan vapaapäivä. Innoissaan mahdollisuudesta tutustua Kivikkoon ja sen asukkaisiin (sekä löytää uusi mies; luonteestaan huolimatta Vellamollakin oli omat prinssi valkealla ratsullaan-unelmansa) hän soitti taksin hakemaan itsensä. Kävi ilmi, että Kivikossa oli tasan yksi ajanviettopaikka nimeltään Kehäkiitäjien rullausrinki, rullaluistelukaukalo siis. Hiukan harmistuneena Vellamo suostui menemään sinne.



Noustessaan taksista Vellamo melkein törmäsi julkiseen puhelimeen. Hän päästi naisellisen auh-äännähdyksen ja vilkuili jopa ympäriinsä, josko jossakin pelastettavaa neitoa odottava ritari syöksyisi hänen luokseen. Niin ei kuitenkaan käynyt, vaan ainoa ääni kuului läheisille harakoille.



Vellamo astui rohkeasti (...) sisään Rullausringin ovista tietäen, että oli aikamoinen näky muuten niin yksinkertaiseen pukeutumiseen tottuneella paikkakunnalla. Harmillisesti Vellamo ei kuitenkaan kerännyt niin paljoa huomiota kuin olisi ehkä halunnut, vaan käänsi korkeintaan parin kylän juorukellon katseet ja aiheutti pienen supatusmeren. Hiukan arkana kaupunkilaisneito asteli peremmälle ja katseli kiinnostuneena ympärilleen.



Kyllä, kahden juorukellon lisäksi Rullausrinki oli erittäin autio. Ainoat miespuoliset koko paikassa olivat Väinämö ja Martti, joista toinen oli ruma ja toinen liian vanha. Pettymys valahti Vellamon päälle kuin saavillinen kylmää vettä, ja nyrpeällä naamalla tämä asteli eteenpäin. Oliko Kivikon miestarjonta oikeasti tällaista? Se, mitä Vellamo oli taksin ikkunoista nähnyt, oli kyllä luvannut jotain tämän kaltaista, mutta silti miesten alhainen taso hämmästytti kovasti.


((anteeksi, seinät ovat kuvassa alhaalla..))

Martti sattui valitettavasti kävelemään paljoltikin lähemmäs ja Vellamo tunsi jalkojensa lähes pettävän alta. Mies olikin lähempää komea - ja viinihän vain parani vanhetessaan, eikö? Voi, tuo kokeneen miehen charmi --
Hillitse itsesi, tyttö. Sinulle etsitään joku, joka voi oikeasti antaa sinulle lapsen ja lisäksi sille hyvät geenit.



Vellamo pakeni loppujen lopuksi vessaan. Pestessään käsiään hän mietti, mihin oli ryhtynyt. Ei ollut rahaa eikä kunnon asuntoa, työssä oli tarpeisiin nähden olematon palkka, sopivaa miestä ei löytynyt ja lapsiakin kuuluisi normaalin idyllisen elämän tavoin saada? Voi, tämä ei näyttänyt ollenkaan hyvältä, ei todellakaan.



Todettuaan, ettei kylältä todellakaan löytynyt sopivaa miestä, Vellamo palasi kotiin. Silloin naapurit olivat jo uskaltautuneet pihalle tervehtimään; yksi heistä oli jopa mies, mutta valitettavan ruma sellainen. Tuollaisella nenällä ja leualla ei tähän sukuun päästäisi; Vellamolla oli aina ollut oma käsityksensä unelmamiehestä. Komea, hauska ja erittäin varakas. Älykäskin ihan mielellään, tyhmistä oli Vellamon mielestä vain haittaa.



Vellamon ärtymys vaihtui pian kiitoksiin, kun sattuman kaupalla pihalle ilmestyi ennustajaeukko. Tämä esitteli itsensä Kiia Kärhämäksi, kun Vellamo riensi tervehtimään häntä. Muut vieraat unohtuivat välittömästi ja itsekseen jupisten nämä menivätkin tiehensä, kiroten samalla Vellamoa alimpaan helvettiin. "Me tulimme tervehtimään eikä meille edes puhuta sanaakaan!"



"Tuota, haluaisin pyytää sokkotreffiseuraa", Vellamo sanoi lähes ujosti. Ennustajaeukkoja ei kaupungissa paljoa pyörinyt, siellä iskeminen ja miehen etsintä hoidettiin itse.
"Hmm, paljonko maksat?" ennustaja kysyi kiinnostuneena.
"Tuota.. satasen?"
Eukko näytti erittäin närkästyneeltä. "Saat sitten sen, mistä maksatkin", tämä mutisi itsekseen.



Todellakin, sillä Vellamon "sydämen valittu" oli äärimmäisen ruma ja tyylitajuton mies nimeltä Gullik Kinnunen. Mahdollisimman ystävällisesti Vellamo tervehti häntä, mutta ilme vaihtui heti Gullikin katseen käännyttyä inhoavaan irvistykseen. Ennustajaeukko ei tehnyt muuta kuin hymyillyt pirullisesti ja ilkeästi. Tämä oli todellakin odottanut enemmän rahaa.



Gullik kääntyi hetkeksi ja Vellamo ryhtyi välittömästi eleilemään. "Kuinka ruma mies! En minä tuollaista halua, sehän on ihan varatonkin! Kiia, etkö olisi voinut armahtaa köyhää?"
Ennustajaeukko ei edelleenkään tehnyt muuta kuin kiillottanut kristallipalloaan ja hymyillyt ilkeästi.



Gullikin häivyttyä Vellamo kääntyi raivoissaan Kiian puoleen.
"Mokomakin ämmä! Ei minulla ole niin paljoa rahaa! Painu hiiteen!"
"Voi, sinun pitää maksaa, jos haluat laatua", ennustaja-Kiia hymyili ja lähti. Ei enempää palveluksia tuolta naiselta.



Pian tuli pimeä ja Vellamo paineli lähes heti nukkumaan. Hän kuitenkin heräsi useita kertoja yössä - lähinnä nälkään, vessahätään, liialliseen hienhajuun joka lähti hänestä itsestään.. Sohvakin oli epämukava eikä siinä saanut paljoakaan unta. Rahat eivät nimittäin olleet riittäneet kunnolliseen sänkyyn, vaan kaupunkilaisella oli ollut tyytyminen 200 simoleonia halvempaan sohvaan.



Seuraava aamu oli ehkä Vellamon pahin koskaan. Hän haisi hieltä ja oli erittäin väsynyt, nälkäkin painoi, seuranpuute kasvoi ja hauskuus oli kaikesta kaukana. Kaikkialla oli karua eikä se miellyttänyt Vellamoa ollenkaan. Mikään ei mennyt niin kuin hän suunnitteli! Töihinkin olisi pitänyt mennä jo tunnin kuluttua.
"Minä en kestä tätä! Jos tämä ei pian tästä muutu, muutan takaisin kaupunkiin!"